Matalat kynnykset – uusia asukkaita

Moni vilkkaassa kaupunkiyhteisössä asuva haaveilee rauhallisemmasta, väljemmästä ja viihtyisemmästä asuinympäristöstä.
Varsinkin koronapandemia on saanut yhä useamman miettimään vaihtoehtoista asuinpaikkaa. Moni olisikin valmis kokeilemaan asumista uudessa ympäristössä, jos sen voisi tehdä mahdollisimman pienellä vaivalla ja riskillä.

Keuruun kaupungin tulee yhdessä yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa perustaa hanke jolla rakennetaan Keuruun oma ”airbnb”

Hankkeen tavoitteena on poistaa ja madaltaa asuinpaikan vaihtamiseen liittyviä hidasteita ja esteitä sekä markkinoida ja toteuttaa mahdollisuutta kokeilla maaseutumaista asumista.

Hankkeessa mm.
– Kartoitettaisiin yksityisellä ja julkisella puolella olevia vapaita keskusta- ja maaseutuasuntoja, joita kuntaan muuttajat voisivat vuokrata toistaiseksi tai määräaikaisesti.
– Etsittäisiin ja sitoutettaisiin toimijat ja yhteyshenkilöt, joiden tehtävä on auttaa muuttoon liittyvissä asioissa, tutuksi tulemisessa, talkooavun ja eri ammattilaisten löytämisessä, harrastusmahdollisuuksien ja palvelujen esittelyssä, jne.

Keurusseudun kasvukeskuksia edullisempi vuokrataso, runsas asuntokanta ja viihtyisä ympäristö tarjoavat loistavat mahdollisuudet elämänmuutosta miettiville.

Keuruu 22.3.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa